Hei joku, pysäyttäkää kello

6 tuntia 51 minuuttia kehitystunteja tänään. Pakko kirjoittaa se navigation.js uudestaan, kun kerran olen aloittanut. Ei meinaa taas tunnit riittää. Kello on 23:15 ja on pakko syödä jotain. Huomenna jatkan, vaikka onkin vapaapäivä. Tästä tulee hyvä. Nav-rewrite branchissa näet muutokset reaaliajassa.

Palaan mielessäni aamuun. Terapiasessio on kohtalaisen raskas. En tiedä oikein miksi. Kerron ensimmäisenä joululomastani, joka on tuntunut liian lyhyeltä. Kerron kuinka oudolta tuntuu, kun lapset ovat mummolassa, samalla tiedostaen että ei mene mitenkään mahdottoman pitkä aika kun lapset muuttavat pois kotoa. Puhumme myös siitä, että lapset eivät kovin usein ole muualla. En toisaalta tiedä haluanko tässä vaiheessa elämää edes tottua heidän poissaoloonsa. Jotenkin on mukavaa, että on elämää ympärillä.

Puhun myös joulunajan surusta, sillä tulee isäni viimeiset hetket mieleen. Kuolema on pyörinyt taas mielessä. Memento mori.

Aihe vaihtuu sulavasti työasioihin ja huoliin tulevasta.

Työpäivä sujuu hyvin, vaikka en ehdikään tehdä kaikkea mitä haluaisin. On mukavaa tehdä töitä, kun on vielä rauhallista. Ensi viikolla taas mennään, ja lujaa.

Vaikka olen kotona iltayhdeksältä, päivästä on hyvä fiilis. Väsymyksen tasokaan ei ole mitenkään ylitsepääsemätön. Ehdin nauraa lasten kanssa sen pienen hetken. Joku sanoi jossain dokumenttielokuvassa hienoiten, että kaikista tärkeintä elämässä on lasten ja läheisten ilo ja nauru. Olen samaa mieltä. Sen parempaa ei olekaan.

Torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Tällä kertaa uskon sanontaa.