Tyhjää kalenterissa

Yli yhdeksän tuntia unta. Näköjään viikonloppuna nukun liikaa ja viikolla liian vähän. Tähän pitää saada jokin korjaus ensi viikolla. Taidan siirtää taas herätyksen eri huoneeseen, niin on pakko nousta ylös, jotta saa sammutettua hälytyksen. Se ehkä auttaa, ehkä ei. Minulla on taipumusta jopa käveltyäni ryhtyä takaisin nukkumaan. En todellakaan ole hyvä heräämisessä.

Päätän, että en tänään lähde juoksemaan. Viikon liikunnalliset päivät jäävät nyt kahteen, mutta se on joskus tällaista. Ei sitä aina ihmeisiin pysty. Pitää olla armollinen itselleen, tuttu mantra minulle.

Näinä vapaapäivinä kun rutiinit on hoidettu kello kahteen mennessä ja loppupäivä on täysin ilman suunnitelmaa, vapaata tekemistä, en oikeastaan edes tiedä mitä tekisin. Luen kirjoja ja katson sarjoja ja elokuvia, mutta näiden jälkeen – mitä seuraavaksi? Tulee sellainen tietynlainen mystinen eksistentiaalinen ja identiteetillinen kriisi.

Mitä minä olen ilman työtäni, Dudea? Olen perheenisä, nörtti, jonkin sortin harrastemuusikko, keskinkertainen Overwatch-pelaaja, kirjoittelija, somettaja, juoksija? Silti tuntuu, että en ole mitään, jos en koodaa, kirjoita tai kehittele jotain luovaa.

Näinä päivinä on positiivista se, että olo on freesi ja on aikaa istua ja hengitellä. Negatiivista se, että jokin minussa haluaa täyttää tuon ajan tekemisellä. Kun pitäisi nimenomaan opetella sitä tekemättömyyttä. Ei aina tarvitse olla luova ja aikaansaava. Miten saisin tämän taottua kallooni? Vähintään etsin jotain uutta äppiä, lasken jotain uutta taulukkolaskentaohjelmaan tai kehittelen jotain uusia ideoita. Miksi aivoni eivät pysähdy?

Mielessä on käynyt, että jatkaisin kirjan kirjoittamista tai musiikin tekemistä. Mutta tiedän, että pakkomielteisyyteni iskee silloin pintaan ja perfektionistinen tekeminen ei istu yksiin vaativan ja aikaavievän työarjen kanssa. Näihin hommiin ei yksi sunnuntai-iltapäivä riitä. Ehkä sitten lomalla.

Särvin cappucinoani ja mietin. Töissä tulee olemaan kiireinen kesäkuu ja maanantai hieman ahdistaa. Tarvitaan kipeästi lisää tekijöitä, sinänsä näen asian positiivisena ongelmana. Mutta stressi ja paineet tarttuvat helposti. Loppuviimein haluan muistaa, että kukaan ei ole kuolemassa, ne ovat vain verkkosivuja. Kukaan ei ole täydellinen. Hoidetaan hommat niin hyvin kuin voidaan. Sen pitää riittää.

Nyt ei kuitenkaan ole aika miettiä huomista, joten kirja tai videopeli auki.

Lukuvinkki: Pekka Saurin kolumni: Vallataan digikeskustelu – Liian pitkään on voivoteltu somen myrkyllistä ja aggressiivista ilmapiiriä