Pitkäperjantai

Perjantai, joka tuntuu lauantailta. Mutta onkin pitkäperjantai. Nukun mielestäni pitkään, mutta yllätyksekseni herään yhdeksältä. Melkein normiaikaan. Unta kertyy paljon, koska olen simahtanut ilman efforttia puoli kahdeltatoista. Hyvä niin. Kerrankin.

Työasiat jännittävät, joten teen pari tuntia taulukkolaskentaa. Ei malta oikein päästää irti vielä arjesta. Päätän lähteä juoksemaan, jotta unohtaisin.

Kymmenen kilometrin lenkki ja Kesken kaiken kuunneltu loppuun. Keskellä metsää pääsee itku, niin paljon kirjan kirjoittajiin ehdin tutustua kuunnellessa. #FuckCancer. Pistän viiden tähden arvion ja jatkan seuraavaan kirjaan.

Kirja jää kuitenkin mietityttämään. Siinä pohditaan hienosti vääjäämätöntä kuolemaa, vaikka se onkin lähempänä syöpäsairaalla. Kirjailjiat muistuttavat hyvän elämän elämisestä. Pohdin, mitähän sellainen on? Se on varmasti jokaiselle omanlaisensa. Minulle hyvä elämä on tätä datailua ja metsässä juoksemista.

Kaikki päivät eivät voi olla yhtä juhlaa, mutta hyvän elämän voi mielestäni saavuttaa kauan ennen kuolemaa. Oivalluksia täytyy kuitenkin tehdä. En itsekään vielä täysin tiedä mitä se on, mutta tiedän, että enimmäkseen olen tyytyväinen. Kunhan vaan muidenkin läheisteni elämä asettuisi urilleen jossain kohtaa.

Lenkin jälkeen suihkuun ja eilisen pizzanjämät naamariin. Sitten Manun kanssa ulos ja karkkikauppaan. Kymmenenvuotias ei ole liian vanha pomppimaan lätäköissä. Manun touhuilun katselu ilahduttaa minua. Jotenkin tykkään valtavasti siitä, että hän on onnistunut säilyttämään lapsenomaisuutensa, vaikka kasvaa hurjaa vauhtia. Kunpa ei kasvaisi liian nopeasti.

Nyt Overwatchin maailmaan.