Henkilökohtainen helvetti

Herättyäni lähden ulos vaimon kanssa. Kylmä, jäinen vesisade piiskaa vasten kasvoja. Tuulee ja sataa vettä vaakatasossa. ”Ei vittu mikä keli”, huudan ääneen hujun keskeltä, vaikka tiedän, että kuuro vaimoni ei kuule mitään ilman sisäkorvaistutteita. Huulilta hän osaa kuitenkin lukea ja nauraa, samalla kun itsekin irvistää sateen piestessä kasvoja.

Suunnittelemattomuuden lisäksi asia, jota en voi sietää on shoppailu. Kaupoissa pyöriminen on henkilökohtainen helvettini. Kävelen mieluummin paljain varpain lasinsirujen päällä kuin lähden vaateostoksille. Tälläkin kertaa joudun luovuttamaan, kun toisestakaan kaupasta ei löydy mitään.

Aina sama juttu: Tuntikausia tuossa kiirastulessa, loputtomiin oikeaa vaatekappaletta etsimässä, jostain syystä koko Suomen kansa pölähtää yhtä aikaa ostoksille juuri saman vaaterivistön äärelle. Lisämausteena myyjien täydellinen puuttuminen ja se että vihdoin oikeanlaisen vaatteen löytyessä kokoja on saatavilla ainoastaan XXXXL tai XXXXS, eikä mitään siltä väliltä. Keitos on valmis, kun minun pitää olla makutuomarina kertomassa mikä näyttää hyvältä – olen viimeinen ihminen, joka ymmärtää vaatemallien päälle tuon taivaallista.

Shoppailussa ei ainoastaan ahdista edellä mainitut asiat, vaan tilannetta boostaa sosiaalinen ahdistukseni. Koko keitos saa hengitykseni salpautumaan. Haluan äkkiä pois, enkä voi itselleni mitään.

Kahvihetki menee kuin terapiassa, mutta pääsemme myös mukavien aiheiden äärelle. Olen päättänyt, että tämä sunnuntai ei ole yhtä synkkä kuin edellinen. Ja niin käy. Ahdistukseni ei kipua 20% korkeammalle.

Tästäkin selvittiin. On aika aikatauluttaa tuleva viikko.