Aaton aatto

Katson maitovaahtoon muotoutunutta sydänkuviota mokkalattessani. Sitten poraudun pääni sisään. Tämä hetki. Miltä se oikein tuntuu? Mieleeni tulvii saksalaisen fyysikon Sabine Hossenfelderin Albert Einsteinin oppeja mukailevat sanat videolta, jolla hän selittää, että kvanttimekaniikan vuoksi kuolleet läheisemme ovat itse asiassa yhä elossa heidän näkökulmastaan, kun kerran kaikki hetket aika-avaruudessa ovat jonkun nykyhetkiä. On jotenkin lohduttava ajatus, että isäni näkökulmasta hän on elossa, omassa nykyhetkessään. Tiedän, aivot nyrjäyttävää kamaa. Mutta onko tämä todella ”tämä hetki”, kun tätäkin lukiessa se hetki, josta hetki sitten puhuin, meni jo?

Tiedän kuitenkin, että tervettä on keskittyä omaan perspektiiviinsä ja omaan nykyhetkeensä, se on ainoa minkä voimme todentuntuisesti sanoa olevan ”tässä”.

Seuraavassa hetkessä olemme ruokakaupan kalaostoksilla. Ihmisiä on sopivasti liikenteessä hoitamassa viime hetken ruokaostoksia. Loimutettua lohta kilo koriin ja kotia kohti. Äiti soittaa matkalla. Puhelumme venyy parituntiseksi. Diipiksi menee aiheet taas, mutta se ei haittaa yhtään. Sentään ei ahdista ainakaan liikaa. Höpöttely vapauttaa. Aasinsillan kautta tulee puheeksi Jannen artikkeli ja unirytmi. Jostain syystä olen pitänyt äitiäni aamuvirkkuna, mutta hän kertoo aina olleensa iltavirkku. Selvisipä tämäkin.

On tämä joulunaika niin mukavaa. Seuraavaksi korkkaan konvehtirasian.