Eteisessä lojuu kasa pahveja ja muuta jouluroskaa, jota kukaan ei ole jaksanut viedä ulos kuivajätteeseen. Ulkona sataa edelleen vettä ja lunta sekaisin. On toinen joulupäivä, tapaninpäivä ja joulukinkku ja lanttulaatikko on syöty kokonaan loppuun. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, on lähinnä kananmunia ja jotain pientä syötävää. Herkkuja on enemmän kuin oikeaa ruokaa. Harvinaista jouluna, mutta sille on selitys. Etuoikeutetun verotukseen liittyviä haasteita, jotka oikenevat kuunvaihteessa.
En tykkää, että rahatilanteeni muistuttaa menneisyydestä. Mutta joskus se taloustilannekin heiluu. Ei sitä vielä muutamissa vuosissa mihinkään vaurauteen asti pääse, vaikka niin ehdinkin jo ajatella. Enkä minä mammonia tavoittelekaan. Kunhan pystyy nauttimaan elämästä ja voi ostaa asiat, joita tarvitsee ja jotka todella tuottavat iloa. Ja onhan sitä jo. Onhan sitä hilloa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Huonokin päivä nykyään on parempi päivä kuin silloin, kun tiesi ettei sitä rahaa edes ole tulossakaan. Kun ei ollut enää ketään keneltä lainata ja sossun antamat rahatkin loppu, piti vaan olla syömättä. Toisaalta masentuneena olin mielelläni syömättä, passiivista hidasta itsetuhoa ja laihtumista sairaalloisen alipainoiseksi.
Noh, menipäs synkäksi. Ei muistella menneitä. Mutta ensi jouluna teen kyllä kaikkeni, että olisi säästössä vähän enemmän. En tykkää överi-ylikulutuksesta, jota suomalaiset harrastavat, enkä siitä että jääkaappi pursuaa niin paljon että ruokaa menee hukkaan tai pakkaseen, mutta en pidä myöskään kukkaronnyörien kiristelystä joulunaikaan. Joku tältä väliltä olisi hyvä jatkossa. Ensi jouluna tämä ei tule toistumaan.
Mutta nyt on joulupäivä. Pitää pystyä nauttimaan. Toisaalta, ei sekään saa olla pakotettu selviö.
Vihreitä kuulia naamariin ja uusi Squid Game -tuotantokausi pyörimään.
