Lokikirja

Nyt on väsyttänyt aamuisin niin paljon, että on ollut vaikea saada itseään hereille. Iltaa kohden taas piristyy. Nytkin kello on 22:48 ja koko talo on nukkumassa, mutta minua ei väsytä. Toisaalta, tänään on kulunut tavallista enemmän kofeiinia. Parit iltapelitkin pelasin Overwatchia.

Työpäivä on hyvä, The Rule of 3 toimii. Bloggaus jää kirjoittamatta, mutta saan niin paljon kaikkia muita asioita eteenpäin, että se ei suuremmin jää harmittamaan. Ahdistus on ollut huomattavan voimakasta pitkin päivää ja voimistuu vain iltapäivästä. Erityisesti tyttären koulunkäynti hieman huolettaa, kun tuli jo parikin nelosvaroitusta ja perään vielä luokallejäämisvaroitus. Ymmärrän, että matematiikka, fysiikka ja kemia ei ole ne omin juttu, mutta ei saisi ihan läskiksi heittää.

Huomenna etä. Ehkä jopa aamulenkki. Tästä on hyvä jatkaa.

Minulla oli hieno ajatuskin, mutta se katosi. Olisikohan jo aika mennä nukkumaan… ihan vielä ei malta.

Ärsyttää. En tiedä mikä. Päivä on ollut ihan hyvä.

Olen langennut taas torkutteluun. Aamuisin herään väsyneenä ja laitan herätyskellon herättämään 20 minuuttia eteenpäin. Sitten tuleekin kiire. Olen onneksi ehtinyt enimmäkseen syödä aamupalan.

Perus maanantaityöpäivä. Ihan hyvä fiilis. Vähän liikaa palavereja. Vasta kello 16 pääsen lukemaan sähköpostia ja laittamaan laskuja. Pääsen silti lähtemään puoli kuuden maissa. Perään tunnin kävelylenkki. Olo on vapaa. Aurinko paistaa. Mutta siinähän se päivä meni tehokkaasti. Mitä sitten?

Ahdistaa ja ärsyttää. En edelleenkään tiedä mikä. Vertailen pakkomielteisesti taas ajanseuranta-appeja. Mukamas Clockify ei ole riittävä. Vaikka se on. Vaikka siinä on sellaisia killeriominaisuuksia, joita ilman ei enää pärjää. Haluaisin vain automatisoida kaiken ja se on ainoa mitä Clockify ei tarjoa. Siihen Timely voisi olla paras. Mutta pikkuhiljaa ei passaa enää vaihtaa, kun tiimiläisiä on jo 10. Ja voi olla, että Timely ei edes olisi hyvä. Miksi olen tällainen perfektionisti ja ikuinen optimoija?

Päässä humisee. Ahdistus iskee. Se tulee ja menee. Nälkä. Onkohan jääkaapissa mitään…

Mietin myös rahaa. Ja tulevaisuutta. Olenko elämässäni pisteessä, jossa haluan olla? Melkein. Karkeasti 2370 viikkoa jäljellä, jos haluan olla optimisti. Se tarkoittaisi, että potkaisisin tyhjää 79 vuotiaana. Haluan kyllä elää 100-vuotiaaksi, mutta tämä asia ei ole halusta kiinni.

Osaisinpa olla normaalisti. Miettimättä. Ahdistumatta. Joskus tuntuu, että ihan sama mietä teen, aina se iskee.

Kuolema-aiheet eivät ole onneksi ahdistaneet hetkeen. Päinvastoin, vähäpätöiset ja mitättömät asiat triggeröivät. Mikähän siinäkin on?

Ei tullut Euroviisu-voittoa. Lähellä se oli. Klassisesti hävittiin Ruotsille. Mutta minkäs teet. Käärijän sanoin, ”Elämä jatkuu. Ei tää oo niin vakavaa.”

Viikonloppu on hellinyt. On ollut Euroviisuja, äitienpäivän aamiainen, saunaa, puolimaraton, vähän pelailuakin. Aurinko laskee taas horisontin taakse. Mitäpä sitä muuta enää ihminen kaipaa?

Huomenna on aika siirtyä työmaalle. Testiin lähtee Productivity Project -kirjan vinkki The Rule of 3.

PS. Hyvää äitienpäivää kaikki äidit, ja omani!

Kello on 1:40, mutta koska en ole vielä nukkunut, päivä ei ole vaihtunut, eikö niin? Euroviisut tulilla, jännittää. Pisteitä lasketaan parhaillaan. Suomi ja Käärijä on neljäs. Katsotaan miten käy.

Tulee katsottua sittenkin semifinaalien toinen osa yöllä loppuun, vaikka ensin ajattelen katsovani vain osan. On se sellainen sirkus tuo Eurovision. Saapa nähdä, eletäänkö huomenna uudelleen vuotta 2006. Muistan vielä sen fiiliksen kun Norja ja Viro antoivat 12 pistettä ja epätodennäköisiltäkin mailta ropisi 5-7 pistettä. Kirjoitin ensireaktioni blogiin voittoyönä, toki vähän liioitellen. Mutta oli se 17-vuotiaana hieno fiilis.

Euroviisut 2006

Työpäivä on tänään rento, mutta saan yli 30 tehtävää tehtyä. Tosi hyvä päivä. Huomenna KAARIJA FOR THE WIN!

PS. Siitepöly on perseestä. Olen aivastanut tänään 245 kertaa.