Lokikirja

Plussat tänään:

• Mozzarellatikut
• Kävely ulkona pojan ja vaimon kanssa
• Lotan nauru
• Herkut
• Telkkari ja tv-sarjat Pluribus ja Task
• Arch ja Linux

Miinukset:

• Migreenikohtaus
• Postdrome
• Ahdistus

Ehkä ei tarvitsekaan tehdä töitä viikonloppuna. Ehkä vielä on aikaa. Ehkä tästä hyvä tulee sittenkin.

Onneksi aina on vaihtoehtoja.

Elämä on tällä hetkellä pelkkää työntekoa. On määräaikoja, joilla on seurauksensa ja haluan olla työstäni ylpeä. Tiedän, että elämän ei pitäisi olla pelkkää yrittämistä ja taiteilua budjetissa pysymisen ja aikataulujen kanssa, mutta juuri nyt se on sitä. Vapaa-aikaa jää korkeintaan tunti pari päivässä. Sentään tänään ehdin nähdä lapsia ennen nukkumaanmenoa.

Työ on sitä mitä osaan tehdä ja josta nautin. Jotain muutakin kyllä pitäisi olla ja juuri nyt millekään muulle ei jää tilaa. Mutta se on semmoista nyt. Hulluin loppuvuosi koskaan.

Katson liikaa taaksepäin ja horisonttiin, kun pitäisi katsoa suoraan eteensä. Elämässä tekee paljon virheitä. Ei pitäisi luottaa liikaa vääriin ihmisiin, olettaa liikaa asioita, unohtaa oma äänensä ja ohittaa signaaleja.

Otan ohjat omiin käsiini. Vain siten tiedän mitä tuleman pitää.

Kyllä tästä(kin) hyvä tulee.

Hieman optimistisempi päivä, vaikka aamu alkaa sillä, että kaadan kahvia sukalleni. Kuinka se on edes mahdollista?

Päivät menevät umpitunnelissa ohjelmoiden ja koordinoiden, mutta deadlinet eivät anna armoa. Muu elämä on laitettava nyt paussille. Olen varannut reilun kahden viikon joululoman. Toivottavasti se riittää palautumiseen.

Tänään tuntuu siltä, että tulevaisuutta ei ole. Myöskään menneisyyttä ei ole. Toisaalta, se on myös totta. Mutta pointti onkin sen tunteen sävyerossa. Jos tunne on neutraali, memento mori ja carpe diem -hengessä tapahtuvaa pohdintaa, se on normaalia ja harmitonta. Tänään se on kuitenkin surun, epätoivon, epävarmuuden ja pessimiyden täydentämää, alakuloa.

Olen erittäin ratkaisukeskeinen ihminen. Mutta joskus ne ratkaisutkin loppuvat. Silloin kun edessä tuntuu olevan pelkkää epävarmuutta ja umpikujia, iskee ahdistus.

Tiedän, että tavoitteiden täyttyminen tai epäonnistuminen ei ole maailmanloppu. Mutta haluaisin silti onnistua. Haluaisin pitää lupaukseni. Haluaisin menestyä ja pärjätä.

Juuri nyt tuntuu, että kaikki toivo on menetetty. Mutta ehkä huomenna tilanne näyttää valoisammalta.

Toivon, että jonain päivänä voin kirjoittaa asioista ilman kiertoilmaisuja. Ehkä sitten, kun aikaa on kulunut tarpeeksi. Kaikki ankeus loppuu aikanaan.

Anteeksi, että olen epäonnistunut. Anteeksi lapset, kun olen aina töissä. Anteeksi, kun en ole ollut läsnä.

En minä tätä halunnut. Ehkä asioita voi vielä muuttaa?

Huomenna uusi yritys.

Se on tunne. Mutta sinä et ole se tunne.