Lokikirja

Sunnuntaikahvilla pohdin, miten pitkälle teknologian kehitys on mennyt elinaikanani. Joskus minä olin se nuori poika, joka vain haaveili tällaisesta.

Steven Spielberg sanoi muistaakseni aikoinaan, että kaikki mitä ihminen keksii, tulee tavalla tai toisella tapahtumaan. Kyllä olisivat aikalaiset ihmeissään sata vuotta sitten tästä kaikesta mitä nyt on. Jokaisen taskussa on koko maailman informaatio. Voin metsälenkillä ollessani sanoa ääneen, että lisää kappale suosikkeihini ja soita samanlaisia biisejä, sitten kuulokkeista alkaa soimaan lisää lempimusiikkiani – kaikki langattomasti.

Kotiin tullessani älyvalot menevät päälle ilta-asetukselle. Tekoäly kertoo päivän uusimmat trendit. Uutissovellus näyttää juuri niitä uutisia, joita haluan lukea, kuten Nvidian pärjäilyt, koska omistan NVDA:n osakkeita… Ja niin edelleen.

Kaikki kehitys ei kuitenkaan ole hyvästä. Jos samat rahat ja effortit olisi laitettu vaikka tautien tutkimuksiin ja lääketieteeseen, meillä ei ehkä olisi enää kansantauteja, kuten syöpää. Mutta ihminen on ahne, valtaa tavoitteleva torakka. Osa minusta inhoaa tätä lajia.

Sateinen ja tuulinen päivä. Lapset voivat hyvin. Perhe voi hyvin. Kaikin puolin mukava, rauhallinen, lepopäivä.

Illasta tuntuu oudolta. Sitten se iskee, ihan puskista alkaa sattumaan päähän. Ilmanpaine, hiilihydraatit, niskakipu, kofeiini, katkonaiset yöunet, viikon stressipiikit ja niiden vaikutus viiveellä… 36 päivää ilman migreeniä ja nyt se hirviö on taas täällä. Ennen tätä tekstiä kipu oli asteikolla 3/10. Nyt se on 6/10.

Vaikuttaa siltä, että on laitettava silmät kiinni…

Liikaa tekemistä, liian vähän sanottavaa. Mutta yhtään päivää ei voi jättää välistä. Tämä on ns. ”turha merkintä”. Ehkä huomenna on vähän enemmän juttua.

Joskus tietää ennakkoon, että työpäivää ei voi lopettaa ajoissa. Tällä kertaa ongelmana tavallaan asiat, joita itse toitotan osaavani. Mutta kun kuormantasaajia ja klustereita on tarpeeksi monta, voi ammattilaisellakin olla konfiguraatiot solmussa.

Kuusi tuntia myöhemmin kaikki ongelmat ovat ratkaistu ja opittu taas paljon uutta. Oppiminen ei lopu ja se tässä elämässä onkin parasta.

Tästä urakasta pitääkin palkita itseäni jollain, vaikka pizzalla. Pizza toimii aina.

Kuin rinnan päällä istuisi pieni mies. Voimattomuus jatkuu koko päivän. Kotiin päästyä aivot kuitenkin hurahtavat työhön, kun jään säätämään Linux-konettani. Aina on jotain.

Beef osoittautuu hyväksi sarjaksi.