Tuulinen, jäätävän kylmä syyspäivä. Kävelykatu on tyhjentynyt ihmisistä. Kello on minuuttia vailla kymmenen. Tuuli on kuljettanut keskelle kulkuväylää valtavia kasoja koviksi koppuroiksi kylmettyneitä keltaisia lehtiä. Tänään mikään ei tunnu loogiselta.
Palaan ajatuksissani aamuun. Ensimmäisenä silmäni avattuani nappaan älypuhelimen kouraan, kuinkas muutenkaan. Sehän minut herättää. Tai, jos tarkkoja ollaan herään jo muutamaa tovia aikaisemmin, kun kuurosokean vaimoni tärinällä toimiva herätys jatkaa tärinäänsä.
Puhelimeni ilmoittaa, että Oura-sormuksesta on loppunut virta. Vastahan minä sen latasin ennen nukkumaanmenoa. Luen Redditistä, että muillakin on samoja ongelmia ja takuusta saa uuden tilalle. Laitan tekoälyllä toimivaan takuuchattiin heti viestiä. Ei mene kuin muutama minuutti ja sähköpostiin tulee vahvistus, että sormus lähtee matkaan eikä vanhaa tarvitse palauttaa. Kätevää.
Aamulenkki on hieman laginen ja niin on myös työpäivän kulku. Joku työkavereista on flunssassa uutta kierrosta, samoin kuin toisen lapset. Nyt on sitä aikaa, kun kaikki sairastelevat. Hämmentävää kyllä, olen itse toista vuotta terveenä. Kai se on tämä säännöllinen liikunta. Muuten on elämäntavat ovat aika kaukana terveistä.
Tänään saan paljon aikaan, mutta joitakin tehtäviä en ehdi edes aloittamaan. Se harmittaa, vaikka tehtäviä on valmistuneiden listalla ainakin kolmekymmentä. Lisäksi myöhäinen kotiintuloaika harmittaa. Täytyy muistaa, etteivät kaikki päivät voi olla täydellisiä.
Sormet jäätyvät, joten lopetan päivän lokin kirjoittamisen tähän.
